Eteläpohjalaisten opiskelijaelämää Helsingissä

Lakialta on pitkä matka isoolle kirkolle. Silti ainakin Etelä-Pohjalaisen Osakunnan katon alla näyttää siltä, että varsin moni pohjalainen nuori on astunut etelään vievään junaan. Miksi näin ja mitä ne opiskelijat edes siellä oikein puuhaavat? Meillä, neljällä Helsingin yliopistossa opiskelevalla pohjalaisella, on siihen yksi monista vastauksista.

”Täällä on ihimisiä kuin on muurahaisia keossa. Ja niillä on aina kiirus.” Katson iltapäivän ruuhkaa matkalla yliopistolta kotiin. Silti olen asunut täällä betoniviidakossa yli neljä vuotta. Kiire tarttuu. Huomaan juoksevani metroon, vaikka seuraava tulee muutaman minuutin kuluttua. Kotona Pohjanmaalla minun vitsaillaan olevan helsinkiläinen. Älköön kukaan kutsuko minua tuolla nimellä! Olen syntynyt pohjalaisena ja kuolen pohjalaisena. Stadilaisesta tulevat vain mieleen espoolaiset kämppikseni, joille Seinäjoki on jossakin Joensuun naapurissa. Toisaalta onhan mullekin Espoo ja Vantaa vähän sama asia.

Jotkut meistä ovat päätyneet Helsinkiin, koska unelma-alaa ei voi opiskella muualla. Toisia houkutteli suuri ja kaunis pääkaupunkimme. Yhtä kaikki, sadat kilometrit lakeuksien ja Helsingin välillä ovat opettaneet itsenäisyyttä. Ja myös sen ettei Helsinki nyt niin kummoinen paikka ole. Toki se on suuri - joten jokaiseen makuun löytyy tekemistä. Ihmisiäkin on paljon, joten joukkoon mahtuu niitä etukäteen pelkäämiäni koppavia ja epäkohteliaita. Toisaalta olen saanut myös hyviä ystäviä paljasjalkaisista stadilaisista – ehkä olemme onnistuneet myös häivyttämään ennakkoluuloja ”maakunnista” ja ”Hesasta” puolin ja toisin. Toisia meistä lakeus kutsuu takaisin valmistumisen jälkeen, toisia ehkä ei. Mutta pohjalaisuus on se, mikä on matkassa mukana joka tapauksessa.

Helsingissä pohjalaiset opiskelijat kokoaa yhteen 100-vuotias Ostrobotnia-talo, pohjalaisen ylioppilaan toinen koti pääkaupunkiseudulla. Se yhdistää myös meitä, eri paikkakunnilta kotoisin olevia eri alojen opiskelijoita. Etelä-Pohjalainen Osakunta oli ensimmäisinä kuukausina Helsingissä oivallinen paikka koti-ikävän hoitamiseen. Siellä kuuli tuttua murretta, ja ihmiset tiesivät heti, missä kotipaikkakuntasi sijaitsee. Sittemmin tie vie sinne tapaamaan uusia ja vanhoja ystäviä.ä ”pikkuusen häjymmät pirot”. Eteläpohjalaiset opiskelijat i sijaitsee. Ostrobotnian katon alla on solmittu ystävyys- ja rakkaus


Kuten kaikkialla, missä kaksi tai kolme eteläpohjalaista kohtaa, niin myös Helsingissä saadaan helposti aikaan kunnon pirot eli ryskööt.  Osakunnan elämää juhlat jaksottavat mukavasti.  Lukukausien alussa pidetään vapaamuotoisia kaudenavajaisia, syksyllä sadonkorjuukauden päättää opiskelijoillakin parttenkoliaaset, jossa helavyö helisee, jussi-kuosi vilkkuu ja kansallispuvut luovat kansallisromanttista tunnelmaa. Yhteys muihin pohjalaisiin saadaan loppusyksyllä Porthanjuhlissa, jota vietetään jak amattoman Pohjalaisen osakunnan muistoa kunnioittaen. Silloin murteiden ja kielten sekamelskassa on eteläpohjalainen ihan ihmeissään.

Kevään kynnyksellä, maaliskuussa, vietetään koko eteläpohjalaisen opiskeluvuoden merkittävimpiä juhlia. Tuolloin pääkaupunkiseudulla vaikuttavat eteläpohjalaiset ja pohjalaismieliset kokoontuvat maineikkaan Ostrobotnian suureen juhlasaliin, vaakunoiden ja menneiden merkkihenkilöiden kuvien alle. Daamit kilpailevat kauneudessaan keväisen lakeuden kanssa ja herrasmiehet ovat pukeneet frakin päälleen muistuttaen eteläisen pallonpuoliskon lintueläimiä. Tuolloin suuren salin täyttävät tutut kansalaulut ja ylioppilaselämän riehakkaat rallatukset. Juhlat saavat juhlallisen päätöksen akateemisista tansseista, jolloin voi aavistella tunnelmia kesäisistä tanssilavoista viimeisine valsseineen.

Tänä vuonna pohjalaiset juhlivat vielä näyttävästi kesäkuussa, jolloin koko kaupungin täyttää pohjalaisten laulu. Koko kaupunki saa tuolloin kuulla ja nähdä , miten sitä osataankaan pitää ”pikkuusen häjymmät pirot”.

Pohjalaisuus ei lähde ihmisestä kulumallakaan. Vaikka Helsinki suomalaisittain ylivoimaisella kulttuuritarjonnallaan voikin kehittää ihmistä niin moneen suuntaan kuin mielikuvitusta riittää, tietynlainen yhteys tasaisen tukevaan maahan ja sitä halkoviin jokiin säilyy. Sellaisen ominaisuuden kuin pohjalaisuuden pysyminen merkitsee sitä, ettei ole pelkästään oman aikansa lapsi vaan osa pidempää jatkumoa. Jatkumot puolestaan tarvitsevat aina uusia linkkejä.

 

Minna Latva-Somppi

Juha Takala

Juhana Harju

Johanna Haapamäki

  

Maakuntaylpeyttä pohjosesta etelhän

Mie tulin Kittilästä Etelä-Pohjanmaalle kesällä 2009. Se oli Tangomarkkinoitten aikhan, ku mie ajoin Seinäjoen Vapaudentietä pitkin kohti Törnävää ja ihmiset tanssi pitkin katuja. Silloin sitä kyllä vähä mietti, että mihinköhän on tultu. Mulla on kyllä juuret Lakeuksilla, äiti on Ylistarossa kasvanu ja siellä mieki olen lapsuuden kesät viettäny mumman ja paapan tykönä. Että tuttu paikkahan se Seinäjoki mulle oli, mutta en mie koskaan ollu ajatellu että mie tänne jäisin.

Mie otin koiranpennun silloin ku tänne muutin, niin ekana kesänä tuli tutuksi ainaki Kyrkösjärven mettät. Siellä sai koiran kanssa mennä ihan rauhassa, ku meinas alussa vähän ihmetyttää tämä ihmispaljous. Kyllä mulla huvitti, ku mie ekan kerran kiipesin Kyrkösjärven näköalatornille. Meillä pohjosessa tuollaset tornit pakkaa oleman pikkusen ylempänä merenpinnasta, ku täällä Lakeuksilla.

Mie aloin opiskelemhan tuossa Seinäjoen ammattikorkekoulussa, ja sieltä mie löysin paljo ihmisiä, jokka ajatteli elämästä samalla lailla ko mie. Vaikka porukkaa oli meijän luokalla ympäri Suomea, niin minun lähipiiri muodostu eteläpohjalaisista. Silloin mie aloin hoksata, että oikeasthan eteläpohjalaiset on tosi samanlaisia ko met lappilaiset. Meinaavat olla aika ittepäisiä, ja sellasia että jos elämä mennee liian hyvin, niin sitte ajethan ittensä johonki kommelluksiin. Tulleepahan hyviä tarinoita kiikkustuolissa kerrottavaksi.

Opiskelujen kautta mie olen tutustunu moniin ihmisiin, ja todennu kyllä, että ittepäisyyden lisäksi eteläpohjalaiset on kyllä melko päättäväisiä ja yritteliäitä ihmisiä. Täällä tuntuu olevan vähä sellanen ajattelutapa, että jos jotaki ei ole, ja sellanen haluthan, niin sellanen sitte tehhään. Minusta siitä on hyvänä esimerkkinä monenlaiset tapahtumat, joita tällä alueella järjestethän. Valtakunnallisesti tunnettuja tanssijoiden, autoilijoiden, rokkareiden, lasten, pelimannien ja ihmisten juhlia, jokka vuosi toisensa jälkhen saa ihmiset tulemaan Etelä-Pohjanmaalle, lakeuksille. Kyllähän se jostaki kertoo, jos ei muusta niin ainaki siitä että täällä osathan järjestää hyviä juhlia! Ne on niitä vanhoja ja vähän uudempia perinteitä, jokka tutkimuksienki mukhan saa ihmiset tulemhan tänne.

Ja niitä perinteitähän täällä riittää! Etelä-Pohjammaalla osathan kyllä ylpeillä omilla juurilhan, ja sehän on vain hyvä asia. Minusta Häjyt pirot on nyt just sitä varten: Helsingissä on sitte hyvä mahollisuus esitellä niin ne eteläpohjalaiset perinthet kuin ne uuemmatki keksinnöt, mitkä edustaa kaikki omalla persoonallisella tavallansa tätä maakuntaa. Siinä missä met lappilaiset ylpeilemmä tuntureilla ja hienoilla maisemilla, niin eteläpohjalaiset voi trossata sillä, että näköalatornille pääsee kiipeämhän hengästymättä.

Ja vaikka mie olenki Lapin tyttö tuntureitten juurelta, niin ei minua kyllä yhthän haittaa lähteä pikkusen häjyilemhän Senaatintorille eteläpohjalaisten kanssa.

Meeri Karusaari
Viestintäassistentti, Pikkuusen häjymmät pirot