Ihiminen maailman keskipistees
Tiärättäkö, mihinä on maailman keskipiste? Nyt jo eresmennyt lapualaanen lääkäri Hermanni Haapoja kertoo, että se on Lapuan Alapääs Haapojan kartanolla. Monta kertaa oon miättiny, voisinko itte sanua samoon. Jotta onko mun maailmas joku keskipiste? Täskö se olis Ritakalliolla rivitalon päärys, oikeen keskipiste? Taikka lapsuurenkotona, tyäpaikalla, riiuupaikalla, sukuhauralla? Maailman keskipiste?
Oon vähän kateellinen Hermannille. Ei mun maailmas taira olla sellaasta paikkaa, että siitä kun nostaa, niin kaikki tuloo mukana. Mutta jos vähän syvemmäätte kaiveloo, niin ehkä jotakin sinnepäin löytyyskin. Se ei kuitenkaan oo millään tontilla. Se on jotenkin laajemmin tämän lakeuren tuulis, maisemas ja ihimisiis.
Valehtelisin, jos väittääsin että en voisi asua melekeen mihinä vaan. Kyllä mä voisin. Mutta jotakin herää silloon, kun maailmalta palates maisema muuttuu eteläpohojalaaseksi lakeureksi: tunne siitä että on kotona. No joo, onhan tua aika heikko irentiteetti, yks ailahtelevaanen tunne, jotta ”onpas kiva maisema, täs mun sialu lepää”. Täytyy siinä olla muutakin.
Siitä tykkään että täälä homma pelaa. En jaksa orotella viikkotolokulla julukisia palaveluuta, oon surkian huano jonottamaan liikenneruuhkis ja tykkään että se mikä luvatahan niin se kans teherähän. Ja siitäkin tykkään, että koko aijan touhutahan ja keksitähän jotakin uutta, on tekemisen meininki.
Muttei se täyrellinen oo keskipistekään. Että usko kuinka mun ottaa ajukoppahan nua raktoriilla ja mopoautoolla kylää kiärtävät teini-ilimestykset. Jantuksis kulijetahan takki auki ja ollahan miäheltä. Jotenkin hävettää. Ja samalla kyllä vähän hymyylyttääkin. On ne silti omalla ihimeellisellä tavalla jotenkin – asiaan kuuluvia. Eikä se ilimiö ihan tuntematoon taira muutenkaan olla, isoo eko piänes mopoautos.
Ja siinähän se juttu ainakin yhyreltä osin onkin! Ei niis pehkanan mopoautoos, vaan siinä mittakaavas: isoos ja piänes. Siinä viivasuaras maisemas, joka aukaasoo kaikki maharollisuuret mutta samalla muistuttaa kuinka sitä sittenkin on aika pikkuunen isoon taivahan ja lavian maailman välis. Ja niis kaupan kassoos, jokka viäläkin jaksaa hymyyllä keskellä sialutonta kauppakeskusta. Ja niis vanahoos hartahis mummoos, joilla on maailman suurin ja avarakatseesin syrän.
Mun keskipisteeni on ihimisen kokoonen kotipaikka. Se ei oo mikään paratiisi, johona kaikki puhuus vaan kukkaaskiältä ja ajattelis ylyvähiä eikä käysi koskaan vessas. Se on perin inhimillinen turvapaikka, johona ihiminen on viälä toiselle ihiminen. Vaikkahan sitten ajaas takki auki mopoautolla.
Kuulostakohon nyt niin naiivilta kun tahtoo, mutta kyllä mä tairan sittenkin olla aika onnellinen miäs. Ihiminen maailman keskipistees.
Ylitalon Teppo
Lapualaanen vanahapoika ja wannabe-maailmanparantaja, jonka eko sopii justihin ja justihin pikkusitikkahan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti