keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Elinvoimainen maaseutu ja maakunta koko Suomen hyvinvoinnin elinehto

Kenellekään ei liene uutinen, että Suomessa eletään haasteellisia aikoja. Maailman ja Euroopan talous vaikuttaa myös Suomeen. Kuinka kaikki myllerrys vaikuttaa elämäämme maaseudulla, haasteisiimme ja mahdollisuuksiimme? Paljonko Suomalainen maaseutu sietää ennenkö se taipuu?

Vaikka vaikeita asioita on käsillä, ei mielestäni ole sellaista uhkaa, jota eteläpohjalainen ei selättäisi. Taistella osataan loppuun asti ja ylpeinä voittaa tai kaatua saappaat jalassa. Huonoja päätöksiä ei katsota hyvällä, eikä niistä olla hiljaa, mutta ei niiden perään jäädä itkemäänkään. Silloin katsotaan eteenpäin ja keksitään keinot selviytyä tulevasta. Etelä-Pohjanmaa on tahdon maakunta.

Elinvoimainen maaseutu on aina ollut yhden leveän ja kantavan selkärangan varassa. Yrittäjyyttä ja työtä ei ole meilläpäin pelätty. Sitkeydellä olemme puskeneet vaikka läpi sen harmaan kiven. Kyrönjoki on aina tulvinut ja mereltä on aina tuullut, silti koskaan ei ole annettu periksi. 

Ruokamaakunnan nimensä mukainen työ niin alkutuotannon kuin jatkojalostuksenkin saralla on aina ollut paras esimerkki eteläpohjalaisesta työstä. Se minkä itse olet maahan kylvänyt, on päätynyt monien käsien läpi lähikaupan hyllyyn ja tuonut matkalla leivän moneen pöytään.

Alkutuotannossa ja sen ympärille rakentuvassa jalostuksessa ja yrittäjyydessä on myös tulevaisuuden kasvumme eväät. Puhtaalle kotimaiselle lähiruualle on kysyntää. Myös maailman väkiluvun kasvu ja ruuan tarve voi tehdä Etelä-Pohjanmaasta entistä merkittävämmän ruoka-aitan.

Ulkoapäin katsottuna meitä eteläpohjalaisia leimaa vahva yhteisöllisyys, uho ja tahto. Maakunnan yhteishenki on kautta historian todettu tehokkaimmaksi työvälineeksi aina silloin kun rivit on koottu ja yhteinen etumme on sitä vaatinut. Tätä tahtoa tarvitaan koko Suomeen. Elinvoimaiset maakunnat kaikkialla on koko Suomen etu ja tae menestyksekkääseen tulevaisuuteen.

Eteläpohjalaisuus voi olla osa meitä jokaista. Elinvoimainen ja kehittyvä maakunta tarjoaa perheille hyvät eväät elämään.  Meidän joukkoomme kaikki ovat tervetulleita mukaan.








Mikko Savola
Kansanedustaja ja maatalousyrittäjä Ähtäristä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti